Kaksitoista päivää

Kaksitoista päivää
Kyllä me vielä kohdataan!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Pitkä viikonloppu ja Suomessa isänpäivä, onnea isät !

Vuorokausi Missourilla oli hieno kokemus. Kierrettiin ympäri laivaa monta tuntia ja kamerani lauloi..


Makuusijat olivat uskomattoman pienet ja kapeat, mutta silti nukuin ilman painajaisia. Tosin heräsin välillä kun kyynärpääni osui kattoon tai seinään ja unia näin kyllä. Kerrankin herätessäni muistin kertovani oikean nimeni unessa jollekin, eli en tiedä oliko siellä haamuja?
Noh, tämä  laivahan säilyi "voittajana" kolmessa sodassa ja oletettavasti miehistö oli onnellisia.

Yösijamme kolmessa kerroksessa ja tiedoksi tyttö oli lyhyt ja muutenkin pienikokoinen

suihkutilat nappia painaen sai veden valumaan ja termostaatti oli valmiiksi säädetty

Jyrkkiä portaita oli kaikkialla


Messi ruokailu oli kokemus, ruoka loppui kesken samoin kahvi. Henkilökunta kieltäytyi keittämästä lisää, koska laskettu määrä oli jo käytetty tuntui niin messi ruokailulta kun joku loppuu se loppuu... Muutoin tosi huono pitopalvelu, sillä ryhmän lukumäärä oli jo viikkoja ennen tiedossa. He myös itse annostelivat ruuan ja kahvikuppien koko oli standardi. Onneksi en ollut töissä, sillä olisin menettänyt hermoni työkamuille. Juuri aiemmin laivakierroksella idean äiti oli kertonut että ensimmäisillä kerroilla ei ollut lämmintä vettä suihkuissa ja asia muutettiin jotta ryhmät olisivat tyytyväiset ja tulisivat toisenkin kerran. Katsotaan toistuuko sama seuraavalla kerralla? Me menemme haastattelemaan kyseistä naista nyt viikonloppuna ja saamme varmasti vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin.

Messi




Päällystön hyttejä






Näimme myös japanilaislentokoneen jättämät jäljet tukikohdassa. Kun luodin jäljet loppuvat maassa olevan lentokoneen siivet saivat osuman.





Kapteenin hytti

 ruokailutila kapteenin hytissä




Meitä oli 80 kymmentä, joten sekaan mahtui ihmisiä laidasta laitaan..


Sateenkaari näyttäytyi illalla ennen nukkumaan menoa...
 Muistolaatta laivassa kohdassa, jossa japanilaiset allekirjoittivat antautumisensa ja toinen maailmansota päättyi 2 Syyskuuta 1945.

Merimiehillä on ollut julkisuuden vieraita: Presidentti Truman oli matkalla Missourilla ja söi miehistön messissäkin.
Oletettavasti seuraavat daamit kävivät myös laivassa..

Betty Grable    http://www.thegoldenyears.org/grable.html 

Marilyn Monroe http://marilynmonroe.com/


 Olinhan siellä minäkin.. hih hih..



Maanantaina 11.11.2012 koulu oli kiinni, koska sunnuntaina oli veteraanien päivä. Kävin sitten ostoksilla itsenäisyyspäivän juhlintaa varten ja sunnuntaina oli kuukauden toinen sunnuntai, jolloin Iolani palatsiin pääsi Havajissa asuvat ilmaiseksi. Siitä kuvia ja tarinaa kohta..

perjantai 9. marraskuuta 2012

Meduusoja ja haita on täälläkin

Olen ollut koulussa, joten tämä aihe on vain televisio uutisten ja lehti artikkeleihin perustuvaa.

Uutisissa kerrottiin että kuutiomeduusoja on ollut Waikiki rannalla ennätysmäärin.
Täällä on havaittu että täysikuu on yhteydessä medusojen"rantautumiseen". Tarkemmin  7-10 päivän kuluttua täydestä kuusta, niitä on paljon rannan läheisyydessä. Toki niitä on muutoinkin, mutta varsinkin noina kolmena päivänä.
Seuraava kerta on täydelle kuulle on  28.11 ja 7-9.12.2012 niitä on taas. (Samana viikonloppuna on Honolulu Maratoni.)

tässä kalenteri sivulle, jossa arvioidaan medusojen liikkeet
meduusojen rannalle saapumiskalenteri
lyhyt selostus kuutiomedusoista
varoituskyltti tarkoittaa uimakieltoa, kirjaimellisesti, mutta kuka uskoo??
145 uimaria sai pistoksen Waikikissa-raportti

artikkeli paikoista,joissa meduusoja liikkuu


Hait sitten purivat ihmisiä viime kuussa, 
uutisissa kerrottiin että joka vuosi lokakuu on aikaa, jolloin hait lähestyvät rantoja täällä.
Oahussa lokakuussa
Mauilla lokakuussa
Oahussa lokakuussa

Honolulun viralliset meren ja muuhun turvallisuuteen liittyvät sivut




Pearl Harbor ja Taistelulaiva Missouri

Luulin jo etten mene katsomaan surullisen kuuluisaa paikkaa, mutta...

Tarina alkoi näin.. Ainekirjoitustunnilla meillä on kaikkien ainekirjoitusten lisäksi myös ryhmätyö, kerroin siitä lyhyesti 11.10.2012- jutussa. Onnekseni siis parikseni ryhtyi nuori poika, Dinesh. 


Olimme molemmat halukkaita tekemään asiat ilman liikaa touhuamista ja nopeasti. Luulimme projektin teon olevan helpointa, kun valitsemme kahden päivän retken historialliselle taistelualukselle. 


Ajattelin helppoa kuin mikä, muutama hyvä kuva ja 600-700 sanan teksti laivan historiasta ja retken kulusta. Ryhmätyössä tarvitaan myös lyhyt video ja vähintään yhden ihmisen haastattelu. Kerralla kaikki purkkiin ja homma hanskassa...näinhän se kyllä tehdäänkin, mutta..


En olisi minä jos kaikki menisi kuin suunnittelen eli kuinkas kävikään. 


Tapahtuma onkin niin kiinnostava koulun kannalta että koulun lehti kiinnostui asiasta. 
Nyt saamme "kunnian" tehdä artikkelin lehteen, koulutehtävämme lisäksi ja lehtemme on valmis julkaisemaan artikkelin kuvineen.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä joudumme nyt myös videoimaan ja kuvaamaan paineen alla. 
Painetta aiheutui kun asiasta on kerrottiin erillisellä sähköpostilla kaikille noin 80 osallistujalle. (Heiltä pyydettiin samalla kirjallinen lupa kuvaukseen).

Tässä sitä ollaan, paineita tulee vaikka piti mennä rimaa hipoen tässäkin tehtävässä...
Laitan päivitystä ja kuvia ensitilassa, miten kaikki meni.

Huomenna 15.15 on lähtö koululta ja paluu sunnuntaina puolilta päivin..


Eli pitäkää peukkuja että mikrofoni on päällä kun pitää, kamera ei tärise liikaa ja että saan tunteisiin vetoavia kuvia paljon ja aina kun kuvaan kaikki menee hyvin sekä että poika kirjoittaa huipputekstin.

Jaoimme tehtävät vahvuuksiemme mukaan, toki molemmat saavat tehdä muutakin.

Minuunkin siis toisten odotukset tarttuivat ja aloin itsekin vaatimaan ja toivomaan ryhmätyoltä suuria.. Hihhih. 

(Tästä projektista voi saada 50 pistettä, mikä auttaisi minua läpäisemään tämän kurssin. 300p max kurssissa, mulla nyt 75 ja 160 tarvitsen läpäisyyn, vielä edessä loppukoe, josta toivoakseni läpi ainakin 25p/50p)

                                        ... jos vaan kaikki menee loistavasti...












Auringonlaskun jälkeen
USS UTAH


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

valokuvia eri aiheista


Tanssiesitys, tosin hulahula vaatteet puuttuvat ja iso ryhmä tanssijoita.


Vietnamilaisen ravintolan aamupala, valkosipuli kanaa. Hinta klo 7.30-10.30 5dollaria.
Vietävän hyvää, mutta pyrin syömään vain kerran viikossa tätä herkkua. Tälläkin viikolla vain kahdesti ja nyt on jo perjantai :) 
 Pieni ostoskeskus ympäröi Aloha Tower :a
 En tiedä mikä laiva mutta upeita kuvia auringonlaskun aikaan, eikö?













Olen tavannut kaksi tämän koulun suomalaista oppilasta

Maanantai iltana päivää ennen presidentin vaaleja kuulin suomenkieltä kadulla. Käännyin ympäri ja kysyin keitä he olivat ja yritin jutella niitä näitä

Tyttö opiskelee HPU:ssa ja poika oli vierailulla hänen luonaan. Tyttö, jonka nimen tietysti unohdin, on myös aloittanut koulun tällä lukukaudella. Oletan että tyttö oli saanut neljän vuoden urheilustipendin. Hän on golfin pelaaja ja vielä Turusta.
Hän kertoi että koulussa on joka aamu hänellä golfin pelausta ja iltapäivisin tunteja. Suoranaista luksusta, ei tarvitse maksaa valmentajasta, pelipaikasta ja saa vielä opintopisteitä ja arvosanoja
Upeaa, joka päiväisellä harjoittelulla hänestä tulee varmaan seuraava erittäin menestyksekäs suomalainen naisgolfaaja... Jos näen häntä vielä, aion kysyä nimeä ja ottaa muutaman kuvankin.

Löysin koulun sivuilta pelaajaluettelon ja hänen nimensä on Susanna Sarkki. 
koulumme naisten golf-sivut
ja mietin että mikä on Turun kansainvälinen koulu (Turku International School)? Eli käsittääkseni hän ei ole Suomessa missään koulussa vaan ainoastaan täällä, mutta kysyn tätäkin jos hänet vielä näen..

roster on suomeksi pelaajaluettelo

Googlasin vielä Susannaa ja havaitsin että hän on myös yrittänyt olla malli. 
Tein tänä aamuna oikein salapoliisityötä, hih hih.
http://www.iltalehti.fi/mallit/2011090514328489_mp.shtml
ja koulun lehdessä kerrottiin: "koulu pyrkii antamaan koulutuksen ja auttaa valmistautumaan tulevaisuuteen, samalla kun pitävät hauskaa."(golf valmentaja)
koulun lehden artikkeli

Vähäsen tietysti olen kateellinenkin, mutta toisaalta, ihana kuulla tällaisestakin mahdollisuudesta maailmassamme ja HPU:ssa! Mistäkoh
än minä, sen neljä vuotisen stipendin saisin? (Stipendi kattaa yleensä kaikki kouluunliittyvät kulut, kuten asumiset asuntolassa ja opetuksen.) 



6.11.2012 Presidentti Obama valittiin toiselle kaudelle. Minulla oli normaalisti koulua, mutta bussit kulkivat sunnuntai aikataulun mukaan. Kaikki kaupungin ja valtion virastot ja laitokset olivat suljetut vaalipäivänä. Vuokranantajani olivat hyvällä päällä, koska heidän suosikkinsa voitti. Kävin altaalla uimassa ja katsoin hetken uutisia. Aamulla sitten innokkaana koulutielle. Bussissa hajosi taas jotakin mutta jatkoi hetken kuluttua matkaa. Koulumatkani kesto tänään oli siis n.40min (7.20 - 8.00).
Google Maps ehdottaa bussimatkan kestoksi 14-22min, kertaakaan en ole näin nopeasti koululle päässyt. Omalla autolla sitten 5min ja kävellen 30min...hmm Suomessa kävelen tunnin kouluun...
Mutta täällä uin päivittäin että se riittäköön kuntoiluksi tällä erää.

lyhin reitti autolla asunnolta koululle

Sain sähköpostia koululta. Englanninkielen(writing for a media) opettajani oli ilmoittanut koululle ettei osaamiseni ole riittävää hänen tunnillaan. Kurssilla kirjoitetaan vähintään aine per viikko ja minä kun olen niin hyvä kieliopissa ja sanavarastoni on hyvin laaja, varsinkin englannissa. (Olisikin totta!)

Onneksi valitsin monta eri ainetta sillä voin yhä reputtaa yhden aineen ja yltää opiskelijaviisumin vaatimuksiin

Toinen vaarassa oleva aine on Java-koodikielen alkeet (computer science1). Tosin luulen että saan sen kurssin säälillä läpi. Opettaja ainakin yrittää opettaa minua henkilökohtaisesti. 


Mutta oikeasti, en tiedä mikä saa minut ottamaan aina vastaan haasteita.
Yrittämään, vaikka voisin vaan laittaa hanskat naulaan. 
Ehkä tämä tuli syntymässä tai sitten kasvatuksessa.
Kuitenkin tunnen eläväni ja toisaalta opin joka päivä jotakin uutta. 
Ajatusmaailmani laajenee ja vaikka haluaisin olla paras, osata kaiken heti ja tehdä kaiken helposti, kuin vasemmalla kädellä, niin ehkä tälläkin on tarkoituksensa.
Kiikkustuolissa voin sitten muistella näitäkin hetkiä.
Ehkäpä joskus olen menestynyt, vauras ja nauran näille epätoivon hetkilleni... 


maanantai 5. marraskuuta 2012

Lauantaina 3.11.2012 koulun joukkueen jalkapallomatsi

Koulun jalkapallojoukkue aloitti pelin kello 12.30 ja olin siellä vain ensimmäisen erän valokuvaamassa.
Otin varman päälle ja käytin automaattisia asetuksia ja nyt aurinkokin oli puolellani eli sain tosi hienoja kuvia, (digikamera on kiva, otin nyt 170 kuvaa tuona aikana). 

Ylpeänä laitan parhaimpia niistä nyt jakoon. 
HPU joukkue on valkoisissa HNU Kaliforniasta on mustassa asussa.

Silmäniloa mielin määrin siis..


Oli kuuma kesäinen päivä vai itkuko lähellä?

Kuka minäko syyllinen?
Niin tosissaan..
peppuja, jalkoja ja liikettä


Märkä t-paita kisako?
Peliin keskittymistä



Muutama tanssiaskel tähän väliin..
Otoksia pelin tiimellyksessä.. 





sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Miss Hawaii USA 2013

Sain pari paparazzi kuvaa Miss Hawaii USA 2013
En vain kehdannut mennä pyytämään häntä poseeraamaan, sillä kuvaushetkellä en tiennyt ketä hän oli. Näin vain upean kruunun ja nauhan... 

http://www.honolulupulse.com/events/miss-hawaii-usa-2012


Brianna Acosta Miss Hawaii USA2013