Lähtöaamuna perjantaina heräsin upeaan maisemaan, kaksi
sateenkaarta vierekkäin. Kävin altaalla uimassakin
ja yritin kuvata lisää.
Päivä meni koulussa lennossa ja kotiin tultuani aloitin pakkaamisen. Lentokentälle pääsin vuokranantajani kyydissä ja lentoasemalla kaikki turvatoimet, lipunhankinnat yms. menivät jo ihan rutiininomaisesti.
Päivä meni koulussa lennossa ja kotiin tultuani aloitin pakkaamisen. Lentokentälle pääsin vuokranantajani kyydissä ja lentoasemalla kaikki turvatoimet, lipunhankinnat yms. menivät jo ihan rutiininomaisesti.
Tavanomaisesta poikkeavaa oli vain että Honolulusta koneeseen pääsivät ensimmäiseksi armeijan asussa olevat
henkilöt, sitten vasta ensimmäiseen luokkaan liput ostaneet. Seuraavaksi lapsiperheet sekä huonosti kulkevat.
Paikat olivat tietysti jo tiedossa, joten en pitänyt mitään kiirettä koneeseen
mennessä.
Istuin sitten siipien lähellä, sillä ne paikat ovat
harvemmin etukäteen varatut. Pienissä koneissa myös hätäuloskäynti on keskellä
konetta, siipien kohdalla. Nyt osa armeijan väestä istui lähellä hätäuloskäyntiä
näinpä siis istuin turvallisessa seurassa, ehkä..
Matka sujui rauhallisessa merkissä, kunnes yhtäkkiä tuli kuulutus onko lääkäriä paikalla. Samassa armeijan miehet toimivat. Nainen, pari riviä edeltäni, laitettiin käytävälle makaamaan. Sitten annettiin tekohengitystä ja happipullo ilmestyi kuin tyhjästä. Oletan että henki lähti kulkemaan ja siksi tilanne tasaantui. Oli upeaa katsoa noin pätevää ja nopeaa sekä varmaa toimintaa, tosin mietin samalla että mitenkähän äitini auttaminen vastaavassa tilanteessa sujui.
Pieni vihanpoikanenkin tuli pintaan ja ensin ajattelin hyvin kylmästi asiasta. Kuitenkin hetkessä ajatukseni muuttui ja toivoin että toivottavasti ainakin tämä henkilö "paranee" ja näinhän myös kävi. Tilanne jäi hieman vielä päälle, vaikkakin nainen laitettiin takaisin istumaan omalle paikalleen. Paikkamuutoksia tehtiin ja muun muassa lääkäri istui naisen vieressä koko loppumatkan.
Perille tultuamme lentokapteeni kuulutti että koneemme saapui etuajassa ja meidän on oltava paikoillamme kunnes ampulanssimiehet ovat tulleet ja vieneet sairastuneen henkilön pois koneesta. Ampulanssimiehet tulivat ja veivät hänet pois koneesta hyvin nopeasti. Lentoasemalle päästyämme näimme hoidon jatkuvan siellä.
Matka sujui rauhallisessa merkissä, kunnes yhtäkkiä tuli kuulutus onko lääkäriä paikalla. Samassa armeijan miehet toimivat. Nainen, pari riviä edeltäni, laitettiin käytävälle makaamaan. Sitten annettiin tekohengitystä ja happipullo ilmestyi kuin tyhjästä. Oletan että henki lähti kulkemaan ja siksi tilanne tasaantui. Oli upeaa katsoa noin pätevää ja nopeaa sekä varmaa toimintaa, tosin mietin samalla että mitenkähän äitini auttaminen vastaavassa tilanteessa sujui.
Pieni vihanpoikanenkin tuli pintaan ja ensin ajattelin hyvin kylmästi asiasta. Kuitenkin hetkessä ajatukseni muuttui ja toivoin että toivottavasti ainakin tämä henkilö "paranee" ja näinhän myös kävi. Tilanne jäi hieman vielä päälle, vaikkakin nainen laitettiin takaisin istumaan omalle paikalleen. Paikkamuutoksia tehtiin ja muun muassa lääkäri istui naisen vieressä koko loppumatkan.
Perille tultuamme lentokapteeni kuulutti että koneemme saapui etuajassa ja meidän on oltava paikoillamme kunnes ampulanssimiehet ovat tulleet ja vieneet sairastuneen henkilön pois koneesta. Ampulanssimiehet tulivat ja veivät hänet pois koneesta hyvin nopeasti. Lentoasemalle päästyämme näimme hoidon jatkuvan siellä.
Los Angelesin kentällä oli aikainen aamu ja minulla
tekemisen puute, joten kuvailin ajankulukseni. Matkalla Suomeen ei ensimmäisen lennon jälkeen ihmeempää
tapahtunut.


Muutoin matka meni jouhevasti, New Yorkista lähdimme puoli
tuntia myöhässä, mutta Helsinkiin saavuimme kuitenkin oikeaan aikaan, kiitos Finnairin täsmällisyyden. Bussia
sain sitten sateisessa Helsingissä odottaa puolisen tuntia, mutta bussikuski
oli mukava ja siinä jutellessa aika kului. Tosin minä olin ainoa matkustaja
lentoasemalta Ikean pysäkille, aika iso privaatti automobiili :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti