Suruviesti kotoa 12.9.2012

Surusanoma tavoitti minut kaksi päivää sitten. Rakas äitini kuoli odottamatta. Aluksi enkä ehkä vieläkään, ymmärrä asiaa täysin.  Enkä varsinkaan syytä, miksi minun oli tarkoitus olla tämän hetken kohdatessa täällä maailman toisella puolen.

Toisaalta ympäristö surutyölle on mitä lohduttavin. Vaikka saarella on noin 950 000 asukasta ja Honolulussa niistä asuu 340 000. Täällä on trooppinen savanni-ilmasto ja näin ollen kukkaloisto on ympärillä aina. Saarta ympäröi meri ja täällä näkee pilkahduksen siitä, melkein missä tahansa oletkin. Täällä on monia yleisiä hiekkarantoja ja aallot ovat isoja (tänään tuulen nopeus21km/h) ja vaahtopäät upeat. Vedet sopivat snorklaukseen. Vesi on kirkasta ja on koralleja ja vedenelävät ovat värikkäitä ja rannat syvenevät hitaasti! Täällä sataa harvemmin päivällä, toisaalta nyt on täälläkin syksy ja talvea kohden mennään (kylmintä tammi- ja helmikuussa 19°- 27°C). Tosin perun sanani sillä ennuste tulevalle viikonlopulle on sadetta, ehkäpä ”saari” tahtoo itkeä kanssani!

Minulle tämä lämpötila (tänään 28°Celsiusta) on paljon soveltuvampi kuin kesäinen kuumuus, minkä muistan edellisiltä Hawaii kerroiltani. Silloin vain seistessäni hikipisarat tippuivat kaikkialta, jopa pohkeet hikoilivat. Kuten sanoin merta on silmänkantamattomiin ja sitten jo marraskuussa valaat saapuvat rannikolle ja mahdollisesti synnyttävät poikasensa ja palaavat muualle maaliskuun jälkeen. Delfiinit ja kilpikonnat ovat täällä ympäri vuoden, tosin delfiinejä en ole vielä luonnossa nähnyt. Täällä on vielä paljon näkemisen arvoista. (Tosin voinhan aina tulla takaisin ja turistina ehtisin nähdä lyhyessä ajassa paljon enemmän, kun koulu ei olisi tiellä.)

Yleinen matkailusivusto siitä mitä Hawaii tarjoaa

www.gohawaii.com/oahu

Koulun käynti on onnekseni minulla nyt täällä. Se vie ajatukseni muualle, mutta toisaalta myös rajaa mahdollisuuksiani nauttia retkistä ja nähtävyyksistä. Tänään minun pitäisi päättää, jos lähden kotiin enkä palaa takaisin kouluun (antoivat päivän aikaa jolloin he vielä maksavat lukukausimaksuni takaisin). Vaikea päätös, sillä olen täällä ilman läheisiäni, ystäviäni ja toisaalta täällä ei ole asioita muistuttamassa äidistä. Rahallisestikin olisin voitolla sillä koulumaksu antaisi mahdollisuuden tulla aika monta kertaa uudelleen tänne. Sain juuri soiton että opiskelija viisumini I-20, on allekirjoitettu ja voin lähteä kotiin heidän puolestaan jo tänään.

Toisaalta joku kumma syy on tähän että olin täällä kun äiti nukkui pois. Oloni on kuin unessa, painajaisessa josta vielä herään. Mielessäni pyörii ”ei mitään” ja toisaalta ”miljoona asiaa”. Jäädessäni tänne toteuttaisin osalta unelmaani, syytä miksi alun perin päätin tänne lähteä. Toisaalta kaikki ei todellakaan ole mennyt suunnitelmieni mukaan. Kuten siskoni Erja sanoi että vaikka tulisin nyt kotiin, niin jo näillä päivillä täällä Havaijilla on jo merkitystä minulle, totta! Kuitenkin jokin pitää minua mielessäni yhä täällä, haluan tulla hautajaisiin, mutta palata kaikesta huolimatta takaisin. En tiedä miksi?

Olen aivan yksin täällä, koska tunneilla opiskellaan eikä niinkään saada ystäviä ja olen tietenkin melkein ikäloppu muihin verrattuna. (Näiden nuorten silmissä 30-vuotiaalla tulisi olla rahallisesti kaikki, lapsia ja nyhjätä kotona saatikka sitten jos on 30+! )

Asunnossa on onneksi pariskunta, jotka ovat vanhemmat kuin vanhempani, mutta heillä on oma lehmä ojassa,( haluavat minun jäävän ja näin auttavan heitä vuokran maksussa). Elämän on jatkuttava ja he myös muistuttivat että lähtiessäni äitini ja minä jätimme rakkaat, hyväntahtoiset ja lämpimät ”heipat”.

Äiti toivotti hyvää matkaa ja kaikkea hyvää minulle ja sanoi pärjäävänsä hyvin kun olen poissa. Minä lupasin tuoda tuliaisia, lähettää kortteja ja kertoa kuulumisiani sekä lähetellä energiaa täällä oloni ajan. Syyllisyyttä tai katumusta ei jäänyt mistään, vaikka nämä jäähyväiset olivatkin tietämättämme lopulliset!

Samoin on isäni ja siskojeni suhteen, saimme toista vuotta jatkoaikaa ja pystyimme osoittamaan rakkautta, välittämistä, huolenpitoa ja perheemme voimaa yhdessä. Äiti tiesi että rakastimme häntä juuri sellaisena kuin hän oli, kuten toisiammekin. Olemme kaikki erilaisia, mutta hyviä, rakastavia, rakastettavia, älykkäitä, tunteellisia, vahvoja, heikkoja, oikeassa, väärässä jne. listaa voisi jatkaa niin monin adjektiivein.

Kliseitä löytyy sanonnoista muistot satuttavat, aika parantaa haavat, jokaisella on erilainen elämänkaari, mutta yhteistä on syntymä ja kuolema jne.. Tällä hetkellä ei vain kiinnosta! Vihantunteet ovat tässä! Elämä ei ole reilua, ei helppoa eikä oikeudenmukaista! Ei hyvien pitäisi kärsiä vaan, vain pahan saada palkkansa! Tosin joku lohdutti, jostakin asiasta minua kerran, sanoen että samaistuminen hyvään ihmiseen on helpompaa ja maailma tarvitsee myötätuntoa tuntevia ihmisiä… Ei paljon lohduta minua, nyt tuokaan!

Mitä sitten kotona olisi nyt? Sisareni, isäni ystäväni, kaikki jakamassa suruani!

Mutta myös seuraavat asiat, joka päivä silmieni edessä, tutut paikat, jotka muistuttavat äidistä. Näen mielessäni hänet istumassa, nauramassa, ompelemassa, kutomassa, katsomassa lempisarjojaan (kauniit ja rohkeat, salatut elämät, Strömsö ja erilaisia matkaohjelmia ).

Äiti rakasti olla ulkona niin metsässä, merellä että pihalla ja puutarhassa. Muistan retkiä kun kuskasin äitiä keräämään marjoja ja sieniä, venereissut. Mökillä viettämämme ajan, pelaten iltasin öljylampun loisteessa marjapussia ja muita korttipelejä sekä kun katsoimme ihmeitä mitä luonto loi mm. puun oksista, kallioista. Vaatteita katsoessani, muistan hänen sanomansa mikä asu, minkäväriset asut, kengät, hiukset ja mitkä mallit minulle sopii ja mitkä ei. Muistan toki kun kävimme yhdessä ostoksilla, automatkat, lomamatkat niin ulkomaan- kuin kotimaanmatkoja. Siirin, Päivin ja Erjan luona käynnit, matkat sekä siellä olot. Muistoja on niin paljon!

Kaipaan niin yhteisiä keskusteluhetkiä ja äidin välittäviä sanoja ja neuvoja, kuin myös hänen rohkaisujaan saada minut mm. liikkumaan (uimaan, kävelemään, juoksemaan, laskettelemaan), taiteilemaan (kuvaamaan, piirtämään, maalaamaan ja laulamaan) sekä tietysti muistan hänen hyvää tarkoittavia käskyjä. Äiti huolehti koko elämänsä muista. Muistan ikuisesti äidin sanat kun hän muistutti ystävien tärkeydestä, sanoen että hän pärjää, mutta ystävät tarvitsevat tukeasi nyt!

Äidillä itsellään oli yhä läheiset välit kolmeen lapsuuden ystäväänsä. Muistan myös sen, kuinka hän piti niin meidän kuin ystävieni puolta, kun siihen tuli tarve. Tietysti äidillä oli niin paljon rakkautta ja huolenpitoa antaa muille, että myös lapsuuden ystäväni ja muutamat myöhemmin tapaamani ihana ystäväni, olivat hänelle kuin omaa perhettä.

Lopuksi laitan tähän videon pätkän äidistä ja hänen rakastamistaan kukista jne.. sekä tietysti taustalla soivan Robinin: ”ihan helmi” -kappaleen, jota äiti tässä aina väliin joutui kuuntelemaan, kun halusin muistuttaa kuinka tärkeä hän minulle oli!

rakastan sinua -video