Kaksitoista päivää

Kaksitoista päivää
Kyllä me vielä kohdataan!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Torstai toivoa täynnä eli lintsaamaan..

Aamulla heräsin yhä väsyneenä ja päätin lähteä altaalle. Sieltä tultuani menin kiertelemään lähiympäristön kauppoja. "Mitään en ostanut", mutta löysin oman pankkini haarakonttorin ja päätin nostaa vuokrarahat, jos ne vain olivat tulleet. Ihana yllätys maanantaina tehty siirto oli siis jo torstaina (perjantai Suomessa) tililläni.

Tästä iloisena palasin asunnolle ja kerroin rouvalle että sain vuokrarahat. Maksettuani ennakkoon siis lähdin kohti uimarantaa, sillä nyt kuulin että myös Hiltonin uimaranta on yleisessä käytössä ja viiden minuutin kävelymatkan päässä. 



Pakkohan sitä on mennä katsomaan että onko siinä jotakin mitä muualla ei. Matkalla kävin myös syömässä ”Mäkkärissä” ja voitin ilmaiset ranskalaiset.

Uimarannalle saavuttuani sukelsin suoraan merenaaltoihin. Oli ihana tunne kun vesi on niin suolaista, ettei ongelmia kellumisessa ole. (Tosin ripset olivat tippua päästäni.) Kuvia otin paljon ja lupaan että parempiakin vielä tulee.
(Ai niin, taisin minä vähäsen investoida sillä, ostin täältä ison ”zoom- objektin” (Canon 75-300mm). Siinä ei ole automaattista tärinän estoa, mutta 208 dollarilla saatuna olen ostokseeni erittäin tyytyväinen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti